perjantai 21. elokuuta 2015

20.8.2015 Vanhempainilta

Eilen oli koko koulun vanhempainilta. Liikkuvan koulun huoltajatkin liikkuivat. Moni oli tullut pyörällä :-) Todella hyvä!

Puhuimme yhteisesti järjestyssäännöistä, OPS työstä ja musiikkipainotteisetn luokkien tulevaisuudesta.Yhteisen osuuden jälkeen jatkettiin luokissa keskustelutehtävällä ja luokkkien omilla asioilla.



JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Opettajakunta on muokannut järjestyssääntöjä sellaisiksi, että ne kattaisivat paremmin kaikkea koulun toimintaa. Alla muokatut säännöt, joita ei ole vielä lautakunnassa hyväksytty.
 

Päivitetty  14.8.2015

Eteläisen koulun  järjestyssäännöt

Hyväksytty lautakunnan kokouksessa  x.x.2015………………………………….

Nämä säännöt on laadittu kaikkien koulussa työskentelevien turvallisuuden ja viihtyvyyden turvaamiseksi. Kaikissa tilanteissa noudatetaan lakeja ja henkilökunnan ohjeita. Perusopetuslain 35§:n mukaan: Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

Säännöt ovat voimassa kouluaikana kaikessa koulun toiminnassa ja koulumatkalla. 

KOULUPÄIVÄN AIKANA

  1. Käyttäydyn hyvin ja kunnioitan toisia.
  2. En kiusaa muita. Kerron jollekin aikuiselle, jos tiedän tai näen jonkun kiusaavan.
  3. Annan työrauhan jokaiselle.
  4. Pidän huolta sekä omista tarvikkeistani että yhteisistä tavaroista.
  5. Liikun käytävillä kävellen.
  6. En poistu ilman lupaa koulun alueelta.
  7. Kuljen koulumatkat liikennesääntöjä noudattaen.

RUOKAILU

  1. Ruokailen rauhallisesti.
  2. Maistan kaikkia ruokia.
  3. Syön sen mitä otan
  4. Noudatan hyviä ruokailutapoja.

TUPAKOINTI

Mikäli oppilas tupakoi koulun aikana ilmoitetaan siitä ensin huoltajalle ja kerrotaan samalla, että mikäli asia toistuu koulun täytyy tehdä asiasta lastensuojeluilmoitus.



KOULUALUEEN RAJAT

Koulualueen rajoina toimivat rakennukset ja aita.

Tarkoitus on, että pihasäännöt tulevat oppilailta. Oppilaat ovat tällä viikolla miettineet luokissa, millaisia sääntöjä pihalle ja ehkä muuallekin tarvitaan. Tuotokset on annettu oppilaskunnalle. Tänään klo 10 oppilaskunta kokoontui tekemään yhteenvetoa säännöistä opettajakunnan muokattavaksi.


OPETUSSUUNNITELMA

Huoltajat saivat luokissa yhteisesti keskusteltaviksi seuraavat asiat:


Mikä koulussa on nyt tärkeää?

Mitä tulevaisuudessa pitäisi oppia?

Ajatuksia arvioinnista:

 Milloin numerot todistukseen?
Tarvitaanko kirjallista väliarviointia, vai voisiko sen korvata keskustelulla?


Opettaja Anita Rintala kokoaa keskutelujen tulokset. Minä jään mielenkiinnolla odottamaan huoltajien mielipiteitä. 

MUSIIKKIPAINOTTEISET LUOKAT TULEVAISUUDESSA 

Riihimäen kaupungin säästöihin liittyen lautakunta on viime kokouksessaan päättänyt, että musiikkipainotteinen opetus lopetetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että toiminta ajetaan kahdessa vuodessa alas. Ensi syksynä ei enää oteta musiikkipainotteiselle luokalle oppilaita, mikäli päätökseen ei tule muutosta.
Kokouksessa huoltajat päättivät, että he kokoontuvat musiikkiluokkien tuki ry:n toimesta miettimään miten päätökseen vielä voitaisiin vaikuttaa.Musiikkiluokkien tuki ry lähestyy huoltajia Helmiviestillä ja kertoo ajankohdan tarkemmin.

EDIT 11.4.2017 Musiikkipainotteinen toiminta on edelleen voimissaan. Syksylle 2018 on tulossa 25 oppilasta musiikkipainotteiselle luokalle.






torstai 8. tammikuuta 2015

LIIKKUVA KOULU

Ajan henkeen tuntuu nyt kuuluvan oppilaiden liikuttaminen tavalla tai toisella.  Tässä meidän tapojamme liikuttaa oppilaita.

Eteläinen koulu on liittynyt Liikkuva koulu -ohjelmaan syksyllä 2014. Ja koulumme iltapäiväkerho liittyy tammikuussa 2015 Riihimäen ensimmäisenä iltapäiväkerhona samaan ohjelmaan. Tavoitteena on koulupäivän monipuolinen liikunnallisuus sekä lisätä oppilaiden liikunta-aktiivisuutta suositusten mukaisesti.

 Oppituntien ryhmittely on jo usean vuoden ajan ollut sellainen, että oppilailla on mahdollisuus olla pidempään ulkona kerrallaan. Meillä on kaksi pitkää välituntia, toinen 9:35-10 ja toinen 11:55-12:20. Pitkällä välitunnilla oppilailla on mahdollisuus liikkua yhtäjaksoisesti pidempään ja kaikki ehtivät tehdä muutakin kuin pukea vaatteet päälle ja riisua ne taaas uudelleen.
 
Koulussamme toimii välkkäritoiminta, jossa oppilaat pitävät välituntileikkejä halukkaille. Välkkäriohjaajia on koulutettu 4.luokkalaisista oppilaista jo usean vuoden ajan. Nykyään välkkärivälitunti on torstaisin klo 9:35-10. Ohjausvastuussa olevat oppilaat ilmoittavat tulevan välitunnin leikeistä liikuntasalin ovessa olevalla VÄLKKÄRI- ilmoitustaululla. Siellä kerrotaan ketkä leikittävät ja mitä leikkejä. Ohjaajat käyvät myös kuuluttamassa ennen välituntia ja kutsumassa siten mukaan leikkeihin. Nämä ohjatut välituntileikit ovat olleet hyvin suosittuja.

Meillä on käytössä myös salivälkät, jossa hyödynnämme koulumme isoa jumppasalia. Opettajanhuoneessa on lista, johon opettajat varaavat itselleen vapaaehtoisen välituntivalvonnan saliin. Toiminnot ovat ohjattuja esim. koripalloa, naruhyppelyä, polttopalloa jne. Aloitimme toiminnan tänä syksynä. Saliin olisi tulossa niin paljon oppilaita, että päädyimme laajentamaan tämän toiminnan kahteen välituntiin tiistaisin klo 9.35-10 1-2lk ja klo 11:00-12:20 3-5lk oppilaat.

Liikunnallisuutta on lisätty myös oppitunneilla (toiminnallisuutta oppimiseen, taukojumpat) ja joillakin luokilla tuolit ovat korvattu jumppapalloilla (vanhempien tuella). Järjestämme myös liikunnallisia aamunavauksia. Koulun toimintasuunnitelmaan on kirjattu liikunnallisia tapahtumia mm. koulun omat yleisurheilukisat ja koulujenvälisiin kisoihin osallistuminen. Näin keväällä koulumme osallistuu myös valtakunnalliseen liikuntaseikkailuun.

Koska koulumme piha ei sovellu liikuntatuntien pitämiseen, käytämme liikuntatunneilla Palomiehenpuiston ja Sakonkenttää.  Olemme Riihimäen ainut alakoulu, jonka läheisyydessä ei ole lähiliikuntapaikkaa. Olemmekin ottaneet ilolla vastaan Palomiehenpuistoon toteutetun frisbeegolfradan. Oppilaat ovat päässeet kokeilemaan frisbeegolfia liikuntatunneilla.   

Välituntivälineitä on saatu esim. vanhempainyhdistykseltä ja koulun tarvikemäärärahoista on ostettu välineitä luokille. Koulullamme ei ole käytössä yhteisiä välituntivälineitä. Tällaisen yhteisen lainattavien välituntivälineiden varaston hankkiminenn  on meillä seuraavana kehityshankkeena.  

Koemme, että liikunnalla on suu
ri merkitys lasten kokonaisvaltaiselle kehitykselle. 

maanantai 5. tammikuuta 2015

KOULUTONTUN KUNTOKUURI


Perjantaina 2.1. Koulutonttu kuulutti koko koululle, että tarvitsisi ohjeita liikuntaan. Lomalla oli tullut ehkä syötyä liikaa ja liikunta oli jäänyt. Koulutonttu lupasi katsella piilosta, millaisia ohjeita oppilaat hänelle liikuntaan antaisivat.

KOULUTONTUN KUNTOKUURI maanantaina 5.1.2015


Kuntokuurin aikana oppilaat kiertävät 4-5 oppilaan ryhmissä suorittamassa rasteja ympäri koulua.

Rasteja on 15 ja ne sijaitsevat luokissa, käytävillä ja salissa.

Rasteja suoritetaan klo 10-11.55 välisenä aikana. Pienryhmien oppilaat ovat kotiluokan porukassa kierron ajan.

Opettaja jakaa ryhmät ja tekee aikataulun oman luokan rastin hoidolle.

Kukin ryhmä suorittaa rastitehtävät yhdessä, kaveria ei saa jättää matkan varrella. Jokainen ryhmä suorittaa niin monta rastia kuin ehtii.

Luokan rastia hoitaa yksi ryhmä kerrallaan ja muut kiertävät.

Ruokailussa käydään normaalin aikataulun mukaisesti. Laittakaa lappu oveen, kun rasti on kiinni (= ope syömässä).


Rastien suoritukset merkitään jokaisesta luokasta/salista löytyvään listaan (1B hoitaa listat), mukana kulkevia passeja ei siis käytetä tällä kertaa.

Rastiliikutukset:

 hyppynarut, "lumipallo"-kilpailu,  laululiikuntaleikkejä, ryömintätunneli, kopittelua pehmopalloilla,  jäätyneet hernepussit,laserhuone, käsipainoilla voimailua, lankutusta,tanssia youtuben tahdissa, tarkkuusheittoa,  salissa lihaskuntoilua ( ruokalan puoli) ja salissa (katsomon puoli) 















liikuntarata

perjantai 10. lokakuuta 2014

Oppilaskunta

Koulun oppilaskunta on toiminut ahkerasti, opettaja Anja Sankarin johdolla, jo muutaman vuoden. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu joitakin kertoja vuodessa miettimään erilaisia asioita ja päättämään niistä.Viime vuonna oppilaskunta nimesi koulun ruokalan (Nakkimakkara) ja nyt odotamme innolla millä nimillä jatkossa kutsumme koulurakennuksia. Luokat antoivat oppilaskunnan hallitukselle ehdotuksensa ja tänään tehdään päätös nimestä.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joululaulajaiset

Viikko alkoi mukavasti joululaulajaisten merkeissä salissa. 3.lk opettajat olivat suunnitelleet tunnelmallisen tilaisuuden, jossa lauloimme yhdessä oppilaiden toivomia joululauluja. Laulujen väleissä jaettiin syyslukukauden aikana pidettyjen, koulujen välisten, urheilukilpailujen palkinnot.

torstai 5. joulukuuta 2013

Itsenäisyysjuhla

Tänään koululla vietettiin salissa itsenäisyysjuhlaa. Juhlan järjestämisestä olivat vastuussa luokat 5A  ja 5B  ja heidän opettajansa Eero Stén ja Katja Kiikkala.

Juhla alkoi komeasti lipun saapuessa sisään muutaman oppilaan soittaessa Siniristilippua taustalla. Lippukulkueen oppilaat olivat pukeutuneet kansallispukuihin. Tämän jälkeen vuorossa oli runonlausuntaa. Saimme kuulla millainen on suomalainen. 

 Suomalainen on sellainen,  
joka vastaa kun ei kysytä,     
kysyy  kun ei vastata,    
ei vastaa kun kysytään,                  
sellainen, 
joka eksyy tieltä, 
huutaa rannalla   
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.                                                   

Tuolta tulee suomalainen  ja ähkyy,  on tässä ja ähkyy,                 
tuonne menee  ja ähkyy,  on kuin löylyssä ja ähkyy, kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,

ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.  

Oli todella hienon kuuloista, kun salin eri sivuilla ryhmissä olevat oppilaat vuoron perään lausuivat omia vuorosanojaan.Tuli sellainen tunne, että siellä se toinen suomalainen huutaa toiselle  järven toiselta puolelta.

Tässä seuraava ohjelmanumero:
1-2lk nousevat ylös ; vastaatte Suomea koskeviin väittämiin KYLLÄ(kääntymällä suomenlippua kohti) tai EI (kääntymällä toiseen etunurkkaan)
* Turku on joskus ollut Suomen pääkaupunki. (kyllä)
 Suomessa on paljon metsiä. (kyllä)
* Suomen aikaisempi rahayksikkö ennen euroa oli kruunu. (ei, markka)
 * Angry Birds on suomalainen peli. (kyllä)
 * Suomen kansallissoitin on kantele. (kyllä)
 * Suomi on kuningaskunta. (ei, tasavalta)
* Jean Sibelius on suomalainen säveltäjä. (kyllä)
* Suomi on Euroopan suurin maa. (ei, Venäjä)
 * Suomen ensimmäinen naispresidentti oli Tarja Halonen. (kyllä)
1-2lk saa istua
3-4lk nousevat ylös ja vastaatte samalla lailla kääntymällä KYLLÄ tai EI
*Suomi itsenäistyi vuonna 1918. (ei, vuonna 1917)
 * Suomi kuului Venäjälle ennen itsenäistymistään. (kyllä)
 * Suomessa on kaksi virallista kieltä. (ei, kolme; suomi, ruotsi ja saame)
 * Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on Suomen kansalliseepos (ei, Kalevala)
* Presidentin linna sijaitsee Naantalissa. (ei, Helsingissä)
Suomessa on vuoria. (ei, tuntureita)
 * Suomen kansallislaulu on Finlandia. (ei, Maamme)

Kysymysten jälkeen katselimme viidesluokkalaisten kuvaamataidon töitä suomalaisesta maisemasta Anssi Tikanmäen teoksen, Kiutaköngäs, soidessa taustalla. Maammelaulu kuului tietenkin myös ohjelmaan koko koulun laulamana. Lopuksi musisoijien soittaessa seurasimme lipun poistumista salista.

Kiitos 5A ja 5B sekä opettajat Katja ja Eero erittäin mukavasta tilaisuudesta! 
Hyvää Itseäisyyspäivää kaikille!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Joulumyyjäiset 23.11.13

Koululla  järjestettiin joulumyyjäiset lauantaina klo 11-13. Kaunis ilma sai ostajat hyvin liikkeelle ja myös Eteläiselle koululle, vaikka myyjäisiä oli useita pitkin Riihimäkeä.

Luokkatoimikunnat saivat varata pöydän etukäteen vanhempainyhdistykseltä, joka sitten järjesti ne Matinsaliin. Pöydille luokkien aktiiviset vanhemmat ja oppilaat olivat järjestelleet kaikenlaista myytävää: oli arpajaisia, leivonnaisia, kirpputoritavaraa, koruja, kortteja, koristeita yms. Myynillä luokat keräsivät varoja esim. luokkaretkeä varten. Musiikkiluokkien tuki ry vastasi ruokalassa olleen kahvilan toiminnasta.

Kun tulin paikalle, oli salissa iloinen ja tiivis tunnelma. Oli mukava nähdä, että melkein kaikilla luokilla oli salissa oma pöytä. Mielestäni tänä vuonna myyntipöytien tuotteet olivat erityisen hyvätasoisia. Siitäköhän johtui, että omaan kassiini päätyi joulkortteja, koruja ja erilaisia leivonnaisia.

Ennen myyjäisiä kuulin opettajilta, miten omatoimisesti huoltajat olivat toiminnan järjestäneet. On hienoa, että tapahtuma sai huoltajat toimimaan yhdessä oman oppilaan luokan eteen. Yhteistyön ylläpitäminen ja mahdollistaminen on yksi vanhempainyhdistyksen toiminnan tavoitteista.

Kiitos vanempainyhdistykselle, huoltajille, oppilaille ja opettajille mukavasta tapahtumasta!

torstai 21. marraskuuta 2013

Minikonsertti

Eteläinen koulu tekee yhteistyötä Riihimäen musiikkiopiston kanssa. Minikonsertit ovat yksi yhteistyön tulos. Miinikonsertissa musiikkiopiston opettajat tulevat koululle kertomaan musiikista ja soittimista ja soittamaan/laulamaan jonkun teoksen tai osan siitä. Tuokiot on suunnattu lähinna musiikkipainotteisille luokille, mutta olemme laajentaneet yleisöä niin, että aina joku luokka-aste pääsee kokonaan mukaan. Tarkoituksena on kuitenkin pitää osallistujamäärä pienehkönä, jotta tilanteen luonne säilyy paremmin vuorovaikutteisena. Tänään paikalla olivat ykkösistä tavalliset luokat ja muilta luokka-asteilta musiikipainotteiset luokat.

Tämänkertaien Minikonsertin ohjelma oli:

Franz Strauss: Nocturno op.7

W.A Mozart: Käyrätorvikonsertto nro 1 D-duuri KV 412 I osa Allegro
 - Aino Kylmäperä, käyrätorvi ja Sakari Hildén, piano

Ryszard Paciorkiewicz: Filutek's Adventure
- Mika Ylärakkola, fagotti ja Sakari Hildén, piano


Soitinesittelyjen lomassa oppilaat esttivät innokkaasti kysymyksiä soittimista. Esittelyn lopuksi jokainen halukas sai kokeilla soitinta. Aika hyvin he saivat ääniä syntymään.


Kiitos musiikkiopistolle! On hienoa saada ammattilaisten soittama musiikki lähelle oppilaita.


perjantai 8. marraskuuta 2013

3ABC -LUOKKIEN ILTAKOULU

Kolmansien luokkien opettajat ideoivat iltakoulun isänpäivän yhteyteen. Se toteutettiin eilen illalla klo 18-20. Oppilaat tulivat koululle joko isänsä, pappansa tai jonkun muun (esim kummisetä) miespuolisen aikuisen kanssa. Ilta aloitettiin ruokalassa. Siellä oppilaat lauloivat yhdessä isille laulun Isäkäs. Laulun jälkeen opettajat kertoivat vieraille illan kulusta.
Koululle oli järjestetty kolme erilaista toimintapistettä: Leijonanmetsästys, Tarinapaja ja Raketin rakentelu.

Leijonanmetsästys
Pihalle oli piilotettu 50 kpl leijonien kuvia. Isät ja lapset etsivät leijonia pihalta taskulamppujen avulla. Heille oli jaettu kartta, johon he merkitsivät mistä leijonan löysivät. Vastuuopettajana toiminut Jani kertoi, että pihalla oli ollut aikamonen valoshow, kun taskulamppujen valokeilat menivät ristiin rastiin pitkin maata ja koulun seiniä.

Tarinapaja
Antti -opettaja veti tarinapajaa.Hän kertoi luokassa vieraille, että oppilaat saavat keksiä tarinan ja aikuisten pitää selvittää mikä oman lapsen keksimä tarina on. Sitten hän passitti aikuiset ulos luokasta. Joku isä oli asiaa kommentoinut, että oli kyllä joutunut aikoinaan ulos luokasta, mutta ei koskaan näin nopeasti. Luokassa olleille oppilaille opettaja kertoi, että nyt huijataan aikuisia. Ei teidän tarvitse mitään tarinaa keksiä. Pistetään aikuiset keksimään tarina.  Kun miehet päästettiin takaisin luokkaan heille kerrottiin, että heidän pitää kysymyksillä selvittää minkä tarinan oma lapsi on keksinyt. Lapsella oli lupa vastata vain kyllä, ei, tavallaan tai sinnepäin. Vanhemmat alkoivat esittää kysymyksiä ja niin tarinat muodostuivat. Lopulta heidän piti kertoa mikä oman lapsen tarina oli. Oli kuulemma syntynyt kaikenlaisia mielenkiintoisia kertomuksia :-)

Rakettipaja
Anita-open mukaan oli ollut mielenkiintoista katsella miten isot miehet, joita luokka oli täynnä, reagoivat luokkaan tullessaan, kun pöydällä oli pino silkkipapereita ja kimallusta yms.vähemmän miehekästä.  Kun sitten opettaja kertoi, että tarkoitus on rakentaa raketti, oli toiminta alkanut innokkaasti.  Raketin pohjana oli muovinen filmipurkki, joka koristeltiin silkkipaperilla, hileillä napeilla yms.
Kun toimintapisteet oli käyty läpi kokoonnuttiin vielä ruokalaan mehulle ja piparille. Iltakoulun lopuksi mentiin yhdessä  pihalle. Filmipurkeista rakennettuihin raketteihin pistettiin sisällä kuumaa vettä ja ulkona leivinjauhetta. Tämän jälkeen kansi pistettiin nopeasti kiinni ja purkki maahan kansi alaspäin. Hetken kuluttua raketit lensivät kimalteineen korkealle ilmaan.

Kyselin oppilailta tänään miltä iltakoulu oli tuntunut. Kaikki kertoivat siitä iloisen innokkaasti! Tämä oli varmaankin yksi sellainen koulujuttu, jonka nämä lapset ja isät muistavat pitkään! Kiitos opettajat Anita, Antti ja Tiia hyvästä ideoinnista ja Jani Tiian sijaistuksesta!

torstai 24. lokakuuta 2013

Hatlamminsuon tuikkupolku

Vanhempainyhdistys järjesti 23.10. jo perinteeksi muodostuneen illanvieton Hatlamminsuolla. Keli valitettavasti ei ollut taaskaan kovin hyvä, mutta melko moni perhe uskaltautui sateiseen säähän kiertämää kilometrin lenkkiä pimeässä. Vanhempainyhdistyksen  naiset ja miehet olivat sytytelleet tuikkuja polun varrelle ohjaamaan kulkijoita. Laavu oli koristeltu lyhdyin ja nuotio lämmitti mukavasti. Kävelyn jälkeen maistui grillattu makkara ja mehun kera.




Kiitos vanhempainyhdistykselle järjestelyistä! Toivottavasti tämä perinne jatkuu! Itse pääsin tälle retkelle ensimmäistä kertaa.

ps. Unia kiittää rapsutuksista :)

torstai 12. syyskuuta 2013

Läksyklubi

Riihimäen kaupunki on saanut rahoituksen HUPI-hankkeeseen. HUPI tulee sanasta HUolenPItoa. Hankkeessa halutaan kehittää huolenpitoa lisäävää toimintaa osaksi oppilaan arkea. Eteläisen koulun kohdalla hanke merkitsee läksyklubi -toimintaa.

Läksyklubin tavoitteena on:
  • tukea koulunkäyntiä, parantaa koulumotivaatiota ja ehkäistä syrjäytymistä
  • tarjota tukea läksyjen tekoon ja kokeisiin lukemisen, mikäli koti ei pysty lasta tukemaan
  • mahdollistaa rästitehtävien tekeminen tuetusti
  • mahdollistaa oppilaalle sähköisen materiaalin hyödyntäminen kokeisiin valmistautuessa tai opitun kertaamisessa
Toiminta:
Hankerahoituksella koululla käynnistetään valvottu ja ohjattu läksyklubi, joka kokoontuu koulupäiväön jälkeen tunnin kerrallaan. Läksyklubiin voivat oppilaat tulla hakemaan tukea ja apua mm. läksyjen tekemisessä ja kokeisiin lukemisessa. Opettaja voi ohjata oppimisen tukea trvitsevat oppilaat läksyklubille. Myös koulun oppilashuoltotyöryhmä voi ohjata oppilaan läksyklubiin.


Läksyklubi aloittaa toimintansa maanantaina 16.9  ja jatkuu toistaiseksi alla olevan tiedon mukaan: 

Läksyklubi kokoontuu luokassa 2B (Anja Sankarin luokka, yläkerrassa, toinen uusista luokista entisen kirjastonkohdalla)
maanantaisin    klo 14.05-15.05, 
keskiviikkoisin  klo 12:00-13:00
ja torstaisin.       klo 14.05-15.05

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Vanhempainilta 15.8., laaja-alaisen erityisopettajan työnkuvaa

Eteläisellä koululla on viime vuosina ollut tapana pitää vanhempainilta heti toisen kouluviikon torstai-iltana. Niin teimme tänäkin vuonna. Klo 18.00 kokoonnuimme saliin. Aloitimme henkilökunnan esittelyllä. Jokainen kertoi nimensä ja mitä aineita opettaa muille luokille.

Oman esittelynsä yhteydessä, laaja-alainen erityisopettaja Eija Lehtiniemi, kertoi omasta työstään.
Tässä hänen esityksensä lyhyesti:
"Osa-aikainen erityisopetus
Mitä se on? Se on luku- ja kirjoitustaidon  ja matematiikan oppimista.
Opetus lähtee siitä, että oppilaat ovat erilaisia, kaikki oppilaat hyväksytään sellaisina kuin he ovat. Opetus eriytetään mahdollisimman tehokkaasti. Taustalla on järkkymätön usko oppilaan oppimiseen ja kehittymiseen. Tavoitteena on auttaa oppilasta kehittymään yksilöllisen kehitysresurssinsa mukaan. Oppilaat valikoituvat erityisopetukseen opettajien ja huoltajien arkipäivän havaintojen perusteella. Koulussa siinä auttavat erilaiset pienimuotoiset testit ja oppimisen seuranta.

Lukutaidon oppiminen on kielellisen kehityksen huipentuma. Suomen kielen vaikeutena on se, että sanat esiintyvät monissa eri muodoissa esim. sana kauppa: kauppako, kauppakin, kauppakaan, kauppahan, kauppapa, kauppahan, kauppakos, kauppani ...
 eli lukivaikeus on kieleen pohjautuva vaikeus, joka ilmenee vaihtelevina kielen vaikeuksina. Siihen sisältyy lukemisen vaikeuksia ja vaikeuksia kirjoitustaidon hankkimisessa. Oppilaalla voi olla pelkkiä lukemisen vaikeuksia, pelkkiä kirjoittamisen vaikeuksia tai molempia. Vaikeudet ovat odottamattomia suhteessa ikään, älyllisiin toimintoihin ja akateemisiin taitoihin. Vaikeudet eivät ole seurausta yleisemmästä kehityksellisestä vaikeudesta tai aistitoiminnan puutoksista."


Vahvistukseksi sille, että koulu on kehittynyt, Eija näytti yllä olevan arviointitaulukon. Onneksi arviointi ei enää ole tuolllaista!

Lopuksi Eija esitti seuraavan Mary Millerin ajatuksen:
"Ei lapsen eikä aikuisen onnellisuus perustu ongelmien puuttumiseen, vaan kykyyn selviytyä niistä tai tulla toimeen niiden kanssa."




tiistai 13. elokuuta 2013

Ensimmäinen koulupäivä


Niin se kesä hurahti ohi ja oppilaat palasivat koulunpenkille. Hiukan tosin oli vielä eilen epäselvää onko kaikilla 2.luokkalaisilla oppilailla pulpetti luokassa, vai saavatko opiskella käytävässä. Luokat 2A ja B saatiin kuitenkin valmiiksi ja pulpetit luokkaan.
Keittiön remontti ei valitettavasti ehtinyt valmistua. Ruokaa toki saamme, mutta astioiden pesu ei onnistu, koska uusi tiskilinjasto on vielä remontin alla. Syömme siis kertakäyttöastioista kunnes kaikki on valmista.

Oppilaita koulussamme on nyt 318. Muutama oppilas muutti kesän aikana muualle ja meille tuli luokallinen lisää. Luokkia on nyt siis 14+ pienryhmät. Opettajakunta säilyi pitkälti samana. Tässä henkilökunta:
1A Kaisu Hakamäki
1B Niina Bitter
1C Soili Juvonen
2A Heidi Loukola
2B Anja Sankari
2C Leena Ste'n
3A Antti Tillman
3B Anita Rintala
3C Tiia Purhonen
4A Minna Taatila
4B Inka Lapinniemi
4C Kirsi-Marja Koskela
5A Eero Ste'n
5B Katja Kiikkala
1-2PR Minna Virkkala
3-5PR Tarmo Laakso
Erityisopettaja Eija Lehtiniemi
Englannin opettaja Lea Rinkinen
Saksan opettaja Leena Laitiola
samanaikaisopettajat Ninni Kuosmanen ja Anu Pääskyvuori
ohjaajat:Pia Jokela, Jaana Loven, Minka Mäenpää, Juha Niemi ja Jani Kirppu
Ortodoksiuskonnon opettaja on vielä haussa.

Oikein mukavaa lukuvuotta kaikille!

torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivä

Tänään koululla vietettiin Ystävänpäivää. Kokoonnuimme kaikki saliin 2lk:n opettajien suunnittelemaan tilaisuuteen. Valkokankaalle oli heijastettu viereinen kuva.

Lauloimme yhdessä ystävään liittyviä lauluja :
Hans Vilivili
Etkö ymmärrä
Matkustan ympäri maailmaa
Ystäväni on kuin villasukka
Mistä tunnet sä ystävän?
Ystävyyden laulu

Oppilaat olivat kirjoittaneet luokissa runoja ja oma opettaja lausui  niistä muutaman.
Sain käsiini runot jotka lausuttiin 1B uokalta:

YSTÄVYYS ON TÄRKEÄÄ,
KUNHAN SIINÄ ON JÄRKEÄ.

YSTÄVÄÄ EI SAA KOSKAAN LYÖDÄ,
EIKÄ SITÄ SAA MYÖSKÄÄN SYÖDÄ.

YSTÄVÄN KANSSA VOI LEIKKIÄ,
PELATA JA JUTELLA.
JOSKUS VI MYÖS HASSUTELLA.

YSTÄVÄN KANSSA LEIKINKESÄLLÄ,
KUN LINTUJA ON PALJON PESÄLLÄ.

YSTÄVÄN NAPAA EI KANNATA KAIVAA,
HÄNEN KANSSAAN VOI LASTATA LAIVAA.

Tilaisuuden lopussa Soili -opettaja, joka veti tilaisuuden, sanoi, että jos tämä olisi joku koulujen laulukilpailu, niin me varmaankin voittaisimme, koska laulut onnistuivat niin hyvin. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Kiitos mukavasta tilaisuudesta Soili, Leena, Niina ja säestäjä Sanna !