Eteläinen koulu on liittynyt Liikkuva koulu -ohjelmaan syksyllä 2014. Ja koulumme iltapäiväkerho liittyy tammikuussa 2015 Riihimäen ensimmäisenä iltapäiväkerhona samaan ohjelmaan. Tavoitteena on koulupäivän monipuolinen liikunnallisuus sekä lisätä oppilaiden liikunta-aktiivisuutta suositusten mukaisesti.
Oppituntien ryhmittely on jo usean vuoden ajan ollut sellainen, että oppilailla on mahdollisuus olla pidempään ulkona kerrallaan. Meillä on kaksi pitkää välituntia, toinen 9:35-10 ja toinen 11:55-12:20. Pitkällä välitunnilla oppilailla on mahdollisuus liikkua yhtäjaksoisesti pidempään ja kaikki ehtivät tehdä muutakin kuin pukea vaatteet päälle ja riisua ne taaas uudelleen.
Koulussamme toimii välkkäritoiminta, jossa oppilaat pitävät välituntileikkejä halukkaille. Välkkäriohjaajia on koulutettu 4.luokkalaisista oppilaista jo usean vuoden ajan. Nykyään välkkärivälitunti on torstaisin klo 9:35-10. Ohjausvastuussa olevat oppilaat ilmoittavat tulevan välitunnin leikeistä liikuntasalin ovessa olevalla VÄLKKÄRI- ilmoitustaululla. Siellä kerrotaan ketkä leikittävät ja mitä leikkejä. Ohjaajat käyvät myös kuuluttamassa ennen välituntia ja kutsumassa siten mukaan leikkeihin. Nämä ohjatut välituntileikit ovat olleet hyvin suosittuja.
Meillä on käytössä myös salivälkät, jossa hyödynnämme koulumme
isoa jumppasalia. Opettajanhuoneessa on lista, johon opettajat varaavat itselleen vapaaehtoisen välituntivalvonnan saliin. Toiminnot ovat ohjattuja esim. koripalloa, naruhyppelyä, polttopalloa jne. Aloitimme toiminnan tänä syksynä. Saliin olisi tulossa niin paljon oppilaita, että päädyimme laajentamaan tämän toiminnan kahteen välituntiin tiistaisin klo 9.35-10 1-2lk ja klo 11:00-12:20 3-5lk oppilaat.
Liikunnallisuutta on lisätty myös oppitunneilla
(toiminnallisuutta oppimiseen, taukojumpat) ja joillakin luokilla tuolit ovat
korvattu jumppapalloilla (vanhempien tuella). Järjestämme myös liikunnallisia
aamunavauksia. Koulun toimintasuunnitelmaan on kirjattu liikunnallisia
tapahtumia mm. koulun omat yleisurheilukisat ja koulujenvälisiin kisoihin
osallistuminen. Näin keväällä koulumme osallistuu myös valtakunnalliseen
liikuntaseikkailuun.
Koska koulumme piha ei sovellu liikuntatuntien
pitämiseen, käytämme liikuntatunneilla Palomiehenpuiston ja Sakonkenttää. Olemme Riihimäen ainut alakoulu, jonka läheisyydessä ei ole
lähiliikuntapaikkaa. Olemmekin ottaneet ilolla vastaan Palomiehenpuistoon
toteutetun frisbeegolfradan. Oppilaat ovat päässeet kokeilemaan frisbeegolfia
liikuntatunneilla.
Välituntivälineitä on saatu esim. vanhempainyhdistykseltä ja koulun tarvikemäärärahoista on ostettu välineitä luokille. Koulullamme ei ole käytössä yhteisiä välituntivälineitä. Tällaisen yhteisen lainattavien välituntivälineiden varaston hankkiminenn on meillä seuraavana kehityshankkeena.
Koemme, että liikunnalla on suuri merkitys lasten kokonaisvaltaiselle kehitykselle.