torstai 31. tammikuuta 2013

Kirjaston remontti on alkanut

Kirjaston muuttaminen kahdeksi luokaksi on alkanut. Remontti alkoi yläkerran käytävään avautuvien ovien teippauksilla. Remonttimiehet pääsevät kulkemaan takakautta työmaalle, eikä koulunpito paljoa häiriinny.




.
Sisällä on purettu näyttämö ja sen vieressä oleva väliseinä.




 

Tavarantoimitus työmaalle ikkunan kautta.



 Samaan aikaan suunnitellaan tulevien luokkien kalustamista.

torstai 17. tammikuuta 2013

SOME

Kaupunki on antanut työntekijöilleen SOME ohjeet. Siellä ohjeistetaan mm. kenen kaverina voi olla Facebookissa. On hyvä, että asioita mietitään. Sosiaalinen media on paikka, joka meille aikuisille on ehkä kuitenkin vielä melko uusi. Tämän tästä törmää siihen, että joku kirjoittaa sellaista mitä ei ehkä pitäisi. On hyvä, että meitä aikuisia ohjeistetaan, mutta kuka ohjaisi nuoria.

Ikäraja FB:kiin on 13v. Sen ei siis pitäisi aiheuttaa ongelmia meidän koulussa. Olen kuitenkin ollut mukana tavalla tai toisella selvittämässä useampaakin Facebookissa tapahtunutta jonkin asteista kiusaamista. Milloin sinne on kirjoitettu jotain tyhmää toisesta, milloin joku on kirjautunut toisen tunnuksilla ja kirjoittanut sitten esim. tämän tilaviestiin todella törkeitä asioita.

Näissä ongelmissa olen ohjeistanut huoltajia kopioimaan viestit ja ottamaan yhteyttä poliisiin, rikosnimike lienee kunnianloukkaus.

Mikäli annatte lapsenne mennä FB:kiin tai johonkin muuhun vastaavaan sovellukseen, neuvokaa häntä myös miten siellä pitää käyttäytyä. Nykyisellä älypuhelimien aikakaudella on liian helppo lisätä kuvia, joita ei ehkä kuitenkaan haluaisi muutaman vuoden päästä siellä olevan. Tekstien päivitykset myös sujuvat ymmärrystä nopeammin. Tehtyä ei saa sitten enää tekemättömäksi.

Jonkinlaisen kuvan siitä, mitä Facessa kirjoitellaan saa kirjasta "Myydään käytetty tussi Parhaat Facebook mokat 2. Opettajienhuoneessa tuon kirjan lukeminen on herättänyt melkoista hilpeyttä ja myötähäpeää.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Koulutontun pelastus

Tälläviikolla koululla oli koulutontun pelastusoperaatio. Oveeni oli ilmestynyt seuraava kirje loman aikana:

Huomio huomio Eteläisen koulun lapset ja aikuiset!

Olen teidän koulunne oma koulutonttu. Olen asustellut täällä jo yli sata vuotta kaikessa rauhassa. Kovin moni teistä ei varmaankan ole minua nähnyt, sillä olen kovin huomaamaton ja hiljainen. Nyt olen pahassa pulassa. Minut on siepattu. Tarvitsen apuanne vapautuakseni.

Voitte auttaa minua näyttämällä kuinka hienosti pystytte keksimään ja tekemään tehtäviä yhdessä. Aikaa on vähän vain kaksi päivää. Toivon, että pystytte auttamaan näin nopealla varoituksella. Oma opettajanne antaa lisäohjeita.

terveisin 

Koulutonttu



Kuulutin viestin kaikkien tiedoksi keskiviikkona kymmeneltä. Siitä aloi toiminta. Jokaisessa luokassa mietittiin, millaisia tehtäviä muut luokat joutuisivat suorittamaan, jotta koulutonttu saataisiin vapaaksi. 

Torstaina oppilaat jaettiin luokissa ryhmiin joissa he tulisivat kiertämään koulua. Tehtävien suorittaminen aloitettiin klo 9:n tunnilla. Jokaisen luokan ovella oli ohje tehtävän suorittamiseen ja muutama oppilas ohjaamassa ja tarkistamassa, että suoritus onnistui. Oikein suoritetun tehtävän jälkeen merkittiin suorituskorttiin koodi. Opettaja keräsi kaikki koodit lapulle.
Tehtävien suorittaminen sujui yhteistyössä mukavassa tunnelmassa.

Perjantaina menimme kaikki saliin päivänavaukseen. Opettajilla oli koodirivi mukana. Opettaja Anja Sankari oli saanut purkuohjeen koodille. Kun koodi purettiin tuli siitä sanat: "KARKKIA KAIKILLE". Mitään karkkia ei kuitenkaan ollut näkyvissä. Yhtäkkiä joku tummaan turkkiin pukeutunut olento tuli säkki  olalla ovesta, jätti säkin ja häipyi. Kun säkkiä tutkittiin, löytyi sieltä karkkia. Opettajan johdolla oppilaat kävivät jonoon ja oppilaskunnan vanhimmat oppilaat jakoivat karkit kaikille oppilaille. 

Tämä oli mukava tapa aloitaaa uusi lukukausi. Kiitos oppilakunnalle loistavasta ideasta! 
Olen pistänyt Fronteriin huoltajien tiedotussivulle muutaman kuva tapahtumasta.

torstai 3. tammikuuta 2013

Hyvää alkanutta vuotta 2013

Tervehdys kaikille Riihimäen Eteläisen koulun asioista kiinnostuneille!

Olen Riihimäen Eteläisen koulun rehtori Merja Härönen ja Uudenvuoden lupauksena päättänyt lisätä viestintää koulun tapahtumista ja koulua koskevista asioista kirjoittamalla tätä blogia.

Kevään toiminnassa kaksi suurinta haastetta on koulun kirjaston muuttaminen kahdeksi luokkatilaksi ja unkarilaisten vierailu koulullamme toukokuussa. Mm. niistä tulen blogissani kirjoittamaan muiden arkipäiväisempien asioiden lisäksi.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille!